Categories: Public Companies

Vain kuusi prosenttia suomalaisista on googlannut naapurinsa

SATO Oyj, Lehdistötiedote 1.10.2019 klo 9

Suomen suurimpiin vuokrakotien tarjoajiin kuuluva SATO tutki, millaisia naapureita suomalaiset ovat toisilleen. Eniten naapurustonsa edustajia googlaavat nuoret ja yli 80 000 euroa tienaavat.

Ajatus suomalaisista hiljaisena ja sisäänpäin kääntyneenä kansana ei pidä paikkaansa ainakaan naapurisuhteissa. Suomalaisista 84 prosenttia nimittäin tervehtii naapuriaan. Tämä selvisi, kun vuokrakotien tarjoaja SATO kysyi aiheesta.

– Naapureiden kohtaaminen ei jää vain tervehtimiseen, sillä yli puolet suomalaisista (61 %) vaihtaa naapureidensa kanssa kuulumisia heidät nähdessään. Tämä on mielestämme hyvä uutinen, sillä se lisää myös asumisviihtyvyyttä, SATOn asuntoliiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Antti Asteljoki.sanoo.

Osa ihmisistä on muita kiinnostuneempi pihapiirinsä tai kotikatunsa asukkaista, sillä kuusi prosenttia suomalasista on googlannut naapurinsa. Kaikkein ahkerimpia googlaajia ovat 16–24-vuotiaat, joista 10 prosenttia on etsinyt verkosta tietoa naapurustonsa jäsenistä. Naapureitaan googlaa muita ahkerammin (11 %) myös suurimman tuloluokan, eli yli 80 000 euroa vuodessa tienaavien joukko.

Epäsiisteys ja ovien paiskominen ärsyttävät

Pelkkää auvoa naapuruus ei kuitenkaan ole. Suomalaisille alkusyksystä tehdyssä kyselytutkimuksessa selvisi, kuinka lähistöllä asuvissa ärsyttävät jos jonkinlaiset asiat. Kaikkein eniten kanssaeläjissä häiritsee yleisten alueiden ja tilojen roskaaminen sekä jätekatoksen epäsiisteys ja väärinkäyttö.

Mikä naapurissasi ärsyttää?

Yleisten alueiden ja tilojen roskaaminen 17 %
Jätekatoksen epäsiisteys ja väärinkäyttö 17 %
Naapuri kyylää 14 %
Ovien paiskominen 14 %
Naapuri ei tervehdi 14 %
Riitelyn äänet 14 %
Tupakointi parvekkeella 14 %
Rappukäytävässä meluaminen 13 %
Tupakointi pihalla 11 %
Musisointi tai muu äänekäs harrastus 11 %
Television katselu tai musiikin kuuntelu 10 %
Lapsen mekastaminen 10 %

Lähde: Digitaalisen Median Tutkimus, Dagmar 2019

Eniten naapureistaan ärsyyntyvät 25–34-vuotiaat, vähiten 55–69-vuotiaat. Suomalaisista 42 prosenttia on kuitenkin sitä mieltä, ettei kanssaeläjissä ärsytä mikään.

Suurin osa ei puutu naapureidensa käyttäytymiseen

Naapureiden häiritsevää käytöstä ei kuitenkaan vai katsota läpi sormien, vaan joskus siihen myös puututaan. Kahdeksan prosenttia suomalaisista on ollut aiheen tiimoilta yhteydessä isännöitsijään, ja seitsemän prosenttia on käynyt soittamassa naapurin ovikelloa ja sanonut häiritsevästä asiasta suoraan. Oman ja viereisen asunnon välistä seinää, kattoa tai lattiaa myöntää hakanneensa neljä prosenttia ihmisistä. Naapurin häiritsevän käyttäytymisen vuoksi on jouduttu myös soittamaan hätänumeroon (4 %). Suurin osa suomalaisista (76 %) ei kuitenkaan ole puuttunut naapureidensa käyttäytymiseen.

SATO yhtenä Suomen suurimmista vuokranantajista on lähtenyt edistämään positiivista naapuruutta tarjoamalla työkaluja hyvän naapuruuden ylläpitämiseen.

– Haastamme tänä syksynä kaikki suomalaiset olemaan parempia naapureita toisilleen, Asteljoki sanoo.

Tutkimus toteutettiin osana markkinointitoimisto Dagmarin kuukausittaista Digitaalisen Median Tutkimusta. Tutkimuskysymyksiin vastasi 1000 suomalaista. Otos edustaa 16–69-vuotiasta suomenkielistä väestöä manner-Suomessa.

Lisätietoja:

SATO Oyj
Miia Eloranta, markkinointi- ja viestintäjohtaja, p. 050 441 4221

www.sato.fi

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakaskokemus. SATOn omistuksessa oli vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 25 900 asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.

Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 290 miljoonaa euroa, liikevoitto 273 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 231 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo oli noin 3,9 miljardia euroa.

IR Press

Share
Published by
IR Press

Recent Posts

Acting Comptroller Issues Statement on Financial Stability Oversight Council’s Report on Nonbank Mortgage Servicing

WASHINGTON — Acting Comptroller of the Currency Michael J. Hsu today issued the following statement…

21 hours ago

The Financial Stability Oversight Council Releases Report on Nonbank Mortgage Servicing

WASHINGTON — The Financial Stability Oversight Council (Council) today released its Report on Nonbank Mortgage…

2 days ago

READOUT: Financial Stability Oversight Council Meeting on May 10, 2024

WASHINGTON – Today, U.S. Secretary of the Treasury Janet L. Yellen convened a meeting of…

2 days ago

Treasury Announces Plan to Sell Airline Warrants

WASHINGTON – The U.S. Department of the Treasury announced today its intention to conduct a…

2 days ago

United States Sanctions Senior Leader of the LockBit Ransomware Group

The United States reveals the identity of and imposes sanctions on Dmitry Khoroshev, a senior…

5 days ago